13
heinäkuu

Jotain huikeeta

Meillä on aivan huikeita työntekijöitä, he ovat kaikki upeita tyyppejä ja jokainen heistä on tärkeä.
Lue lisää
7
heinäkuu

Jotenkin erilaisia nämä kesät nykyään

Suomen kesä on ihana, lyhyt ja vähäluminen. Tänä vuonna kesä sattui torstaille.
Lue lisää
26
kesäkuu

Juuri Oikeaan Tarpeeseen

Jotit oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Lue lisää
9
kesäkuu

Jotain kesäistä

Ensimmäinen kesäremontti taputeltu
Lue lisää
19
toukokuu

Jotivaatio

Wikipedia kertoo, että psykologiassa motivaatio on käyttövoima, joka on kaikkien eliöiden toiminnan syynä.
Lue lisää
8
toukokuu

Jotain vanhaa Jotain uutta

Yksi vanha keino on parempi, kuin repullinen uusia – sanoi konkari keltanokalle kehityskeskustelussa. Keltanokka oli samaa mieltä, mutta samaan aikaan myös täysin eri mieltä.
Lue lisää
31
maaliskuu

Jotain tuoretta

Ollaan toimitusjohtajan kanssa suoritettu monenlaisia koulutuksia tässä viime aikoina, jotta osataan sitten paremmin johtaa ja kehittää Jottia, sekä ajatella asioita myös asiakkaan kannalta.
Lue lisää
23
helmikuu

JOTain muuttuu

Vanhat negatiiviset käsitykset ihmisen vuokraamisesta ovat murenemassa ja jopa suuri yleisö on tajunnut vuokratyövoiman hyödyt kaikille osapuolille. Työntekijät haluavat tehdä töitä ja ovat ymmärtäneet, että projektityöt, pätkätyöt, kausityöt, vaihtuvat työmaat ja kaikki tämä joskus niin ihmeellinen on nykypäivää.
Lue lisää