KESÄMUISTOJA ja ajatusta muhimaan sullekki
Rinnepiha ja sen korkeuserot toivat sekä haasteita että mahdollisuuksia. Asiakkaan toiveena oli ensisijaisesti pihan uudelleen käyttöönotto ja pihanhoidon helpottuminen. Käytännönjärjestelyiden vuoksi taka- eli yläpihan sisäänkäynti oli viime vuosina otettu pääsisäänkäynniksi, joten varsinainen etupiha eli alapiha oli jäänyt vähemmälle huollolle. Nyt tavoitteena oli palauttaa kulku taloon etupihan kautta ja tuoda pääovi näyttävästi esille.
Tsekkaa kuvat tarkemmin instagramissa tilillä jottifamily
Ennen ensimmäistä pihasuunnittelukäyntiä tontilta oli kaadettu toistakymmentä isoa, täyskasvuista havupuuta. Nurmikko rinteessä oli epätasainen ja paikoin pintamaa kallistui taloon päin. Pääovelle johtavat portaat olivat pahoin peittyneet nurmen alle.
Jo ensimmäinen luonnossuunnitelma pihasta vastasi asiakkaan toiveisiin ja tavoitteisiin. Pieniä yksityiskohtia viilattiin vielä ennen lopullista suunnitelmaa, joka mahdollistaa tarkan rakennusurakkatarjouksen laskemisen. Suunnittelu- ja laskentatyö valmistui viherkauden alkuun keväällä 2022. Näin myös rakennusprojektille saatiin varattua tarvittava aika työkalenterista.
Pihasaneeraus valmistui heinäkuun lopulla. Talon päädyn kivituhkatasanteeseen tulevat vielä ensi vuonna nuotiopaikka sekä viljelylaatikot juureksille/yrteille. Alkusyksystä piha sai vielä valaistuksen pimeitä syksyn iltoja varten.
Suuret kiitokset sujuvasta yhteistyöstä asiakkaalle. Kiitokset onnistuneesta projektista kuuluu myös ison pohjatyön tehneelle kaivinkoneurakoinnille Jussi Ouramolle, sillä pihan pohjamaassa ei juuri kivetöntä kohtaa ollut. Etupihan pengerrykseen tarvittavat kivet saatiin pihasta, ja poisajettavaakin jäi vielä reilusti. Särkän Perennataimistolta saimme kaikki tarvittavat istutukset. Särkkä pystyi vastaamaan joustavasti tarpeisiimme myös kesken urakan, kun lisäsimme muutamia puita asiakkaan toiveesta.
-pihasuunnittelu ja rakentaminen: Jot-Rent Oy viherpalvelu
-maarakennusurakointi: Jussi Ouramo
-multa/kasvualustat: Jussi Ouramo
-maa-ainestoimitus/murskeet: M. Rusko Ky
-taimitoimitus: Särkän perennataimisto
-betonikiveykset: Rudus Oy
Katja Rajaniemi
Hortonomi/Suunnittelija
Jot-Rent Oy
Huoltokatu 4
92150 Raahe
04577506017