Jokseenkin Omalaatuinen Tarinani

Laadukas palveluntarjoaja, luotettava ja kiinnostava työnantaja, monipuolinen aliurakoitsija, Jot-Rent on laaja käsite ja siksi myös Jot-Rentin markkinointia pitää tehdä omalaatuisesti monelta kantilta ja monelle eri kuulijakunnalle.

Verkostoituminen on tärkeää markkinointia ja sen olen henkilökohtaisesti huomannut kiertäessäni erilaisissa tapahtumissa ja liittyessäni uusiin yhteisöihin.

Myös verkossa tapahtuva verkostoituminen on elintärkeää, facebook ja linkedIn mainittakoon tärkeimpinä. No mitä se verkostoituminen oikeastaan on, mielestäni se on oman naaman viemistä uusiin strategisesti merkittäviin paikkoihin, firman hyötyä ajatellen.

Muun muassa Raahen Nuorkauppakamari ja Oulun Kauppakamari ovat uusia verkostojani. Molemmissa olen mukana omana itsenäni, mutta näissäkin verkostoissa pääasiallinen tehtäväni on Jot-Rentin tunnetuksi tekeminen. Raahen Nuorkauppakamarissa olen mukana jo kolmatta vuotta ja nyt Raahen NKK on valinnut minut vuoden 2018 puheenjohtajakseen, tämän ansiosta pääsin mukaan myös Oulun Kauppakamarin Raahen Kauppakamariosaston hallitukseen. Nämä ovat sellaisia verkostoja ja yhteisöjä joissa en nuorempana olisi uskonut olevani mukana. Nuorkauppakamari on nuorten yrittäjien ja johtajien kehittymis- ja verkostoitumisjärjestö ja kamarin kautta on mahdollista päästä myös oikeasti vaikuttamaan. Nuorkauppakamarit ovat kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja siitä miten uusia ideoita saadaan muutettua projekteiksi, joilla päästään vaikuttamaan yhteiskuntaan positiivisesti ja samalla kehitytään projektinjohtajina ja -suunnittelijoina. Kauppakamarissa ajatus on sama, mutta tekijät ovat kokeneempia ja vaikutusvaltaisempia. Tällaisiin järjestöihin mukaan pääsy on kunnia-asia ja pyrinkin ottamaan näistä verkostoista kaiken irti ja siinä sivussa yritän myös itse kasvaa ja kehittyä.

Miksi tarinani on omalaatuinen, no, kaikki lähti siitä, kun jostain syystä ollessani ujo viisivuotias päiväkodin tädit valitsivat minut päiväkodin näytelmään vihkipapiksi. Itselläni ei ole hirveästi muistikuvia tapahtuneesta, eikä onneksi kovin paljon valokuviakaan, mutta olen kuullut että näytelmä ei mennyt ihan niin kuin tädit olivat suunnitelleet. Kun hääpari asteli alttarille ja tuli papin puheenvuoron aika, niin pappi ei sanonutkaan mitään. Tädit yrittivät tsempata ja kannustaa pappia sanomaan edes jotain, mutta pappi pysyi mykkänä. Totaalinen jäätyminen.

Tuota tapahtumaa kun miettii, niin en ihmettele yhtään miksi kärsin esiintymispelosta koko lapsuuteni ja nuoruuteni.

Erilaisten esiintymistilanteiden jännittäminen on arkipäivää monelle suomalaiselle lapselle ja nuorelle, tuntuu olevan suhteellisen suomalainen ominaisuus tuo jänskääminen. Itse aloin päästä noista lapsuuden esiintymistraumoista yli vasta nuorena aikuisena, kun olin ensin ala-asteen, yläasteen ja lukion saanut vapisten suoritettua. Luulen, että minut ulospäinsuuntautuneemmaksi muuttanut yhdistelmä oli Jot-Rent, ammattikorkeakoulu ja urheilu. Olin nuori salibandyä tosissaan pelaava lapiomies, joka oli alkanut saamaan lisää vastuuta töissä ja jopa lapiointitiimejä perässään vedettäväksi. Etumiehen vastuulliset saappaat olivat toisaalta luonnollinen jatkumo sille orastavalle johtajuudelle mitä olin jo urheilupiireissä hieman oppinut joukkueen kapteenina toimiessani (kiitokset valmentajalleni Tapsalle, joka minua tsemppasi ja potki eteenpäin salibandykentillä). Siinä vaiheessa, kun pääsin kokeilemaan salibandysiipiäni maan parhaiden pelaajien seassa ja pelaamaan pelejä sellaisten pelaajien kanssa, joita edellisvuonna katselin televisiosta, rohkaistuin lopullisesti, tajusin, että on vain pakko mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle jos haluaa kokea ja nähdä uusia juttuja ja päästä sinne mistä on haaveillut. Työssä ja urheilussa kokemani rohkaistumiset ja johtajuusfiilikset herättivät sitten lopulta myös paloni opiskeluun ja pitkän harkinnan jälkeen hain pelkäämääni ammattikorkeakouluun. Pelkäsin korkeakoulua, koska ajattelin ettei minusta ole siihen, pelkäsin epäonnistumista. Kun sitten pääsinkin sisään ja aloitin opiskelut, tein töitä ja pelasin samalla koko ajan, kaikki osa-alueet tukivat toisiaan ja rohkaistuin entisestään. Jot-Rent oli todella joustava työnantaja ja onnistuin olemaan välillä päätoiminen opiskelija ja välillä täysipäiväinen työntekijä ja melkein koko ajan molempia. Lopulta oli korkeakoulun työharjoittelujakson aika ja pääsin suorittamaan sen Jot-Rentillä työnjohtajana. Valmistumisen jälkeen pääsin kehittämään Jot-Rentin markkinointia ja nyt viimeisimpänä Jot-Rentin hallitus valitsi minut koko yrityksen operatiiviseksi johtajaksi. Urheilu, opiskelu ja työ ovat kaikki toimineet symbioosissa kehityskaareni aikana toisiaan tukien ja kaikissa niissä olen mennyt pelkoa uhmaten kohti tuntematonta, koska olen halunnut tavoitella unelmiani. Urheilun ja Jot-Rentin ansiosta myös kipinä opiskeluun on säilynyt ja nyt töiden ohella yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suoritettuani olenkin miettinyt mikä olisi seuraava kokonaiskuvaa tukeva koulutus johon hyppäisin.

Nykyään olen siis salibandyä harrasteleva Jot-Renttiä intohimoisesti kehittävä ikuinen opiskelija, joka melkeimpä päivittäin menee kohti jotain uutta ja pelottavaa, ihan vain itseään kehittääkseen ja rohkaistaakseen.

Jokseenkin Omalaatuinen Tarinani.

Kaikilla meillä on omat polkumme, toisten perässä kulkeminen ja normien mukaan meneminen ei ole kuitenkaan aina se paras keino löytää oma polkunsa, joskus oma polku pitää raivata itse.

Kirjoittaja on Jot-Rentin Liiketoimintajohtaja Jari Riihijärvi

Jotti jo vuodesta 2000