Mikä se semmonen pakkopulla on

2.3.2020
”Esimerkiksi vapaapäivänä, kun juoksee kaupungilla asioilla, piipahtaa mielellään meidän työpaikan konttorilla kahvilla, koska siellä on aina hyvä fiilis ja joku jolle jutella”

 

Näin meillä. On mahtavaa, että olemme porukalla saaneet luotua tällaisen tunnelman meidän työyhteisöön. Kaikilla on hyvä olla töissä ja aamulla ennen työnjakoa jutellaan hyvällä fiiliksellä omista ja kaverin asioista, sekä mietitään uusia taktiikoita firmasählyyn. Tämä siis jotin kenttäryhmän keskuudessa. Kyseinen porukka tekee monenlaisia huolto-ja puhdistustöitä pääasiassa Raahen tehtaan alueella.

 

Meillä on vakituisia työryhmiä ja yksittäisiä työntekijöitä lisäksi muissa firmoissa sekä muilla alueilla ja näitä jotteja porisutan myös säännöllisesti, meidän työnjohto toki vielä useammin, varsinkin varustehuollon yhteydessä. Me ollaan ihan koko porukka tosi tyytyväisiä töihimme ja tilaajayrityksiimme. Palaute kentältä ja muista firmoista on yleensä aina positiivista. Kenttäryhmän lisäksi myös muissa jottiporukoissa on hyvä tunnelma. Porukoita on metalliteollisuuden hommissa sekä kuljetus -ja raksapuolella. Useassa alueemme yrityksessä on oma pieni jottiyhteisönsä, joka on toisaalta oma porukkansa, mutta samanaikaisesti myös sulautunut tilaayrityksen henkilöstöön. Uusia jotteja rekrytoidaan koko ajan lisää ja nykyään myös ulkomailta* (*tästä lisää seuraavassa blogissa).

 

Tästä meidän työyhteisön mahtavasta ja mukavasta fiiliksestä porisin myös alla olevalla videolla, jonka tein Raahen kauppakamarin infotilaisuuteen, jossa käsiteltiin aihetta työvoiman saatavuus. Olin itse juuri aloittanut parin viikon isyylomapätkäni, kun nuorimmaiseni oli syntynyt viimein, enkä sen vuoksi päässyt itse tuohon tilaisuuteen porisemaan, johon olin aiemmin lupautunut. Sovittiin tilaisuuden järjestäjien kanssa sitten, että teen videon, jossa kerron ne jot-rentin keinot työvoiman saamiseen, jotka olisin infossa kertonut. Tein videon eräänä päivänä päiväuniaikaan, siis kun olimme vaimoni kanssa saaneet taaperon ja vauvan unille. Otin kameran mukaan ja kävelin rantaan juttelemaan canonilleni.

 

Tuollakin videolla hehkutan jot-rentin hienoa työyhteisötunnelmaa, joka on käsinkosketeltavan upea ja positiivinen. Se on mielestäni yksi tärkeimmistä keinoista, kun houkuttelemme uusia osaajia joukkoomme: meillä viihdytään, meille halutaan tulla töihin, me viestitään meidän hyvästä fiiliksestä ja avoimista paikoista somessa, jolloin uusi potentiaalinen työntekijä löytää meidät ja on vaikuttunut jo valmiiksi

Jari Riihijärvi

jari.riihijarvi@jot-rent.fi
044 564 6195