Askelmerkkejä uudelle vuosikymmenelle
Me olemme jotilla ottaneet viime vuosina suuria kehityksen harppauksia monella osa-alueella. Mielikuva työnantajasta on työntekijälle todella merkittävä asia, kun uutta työpaikkaa ollaan valitsemassa. Fiilis työnantajasta pitää olla enemmän kuin hyvä. Me olemme jotilla panostaneet ulkoiseen viestintään ja markkinointiin juuri tällä osa-alueella kovasti juuri siksi, koska haluamme näyttää myös ulospäin sen mahtavan yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen meiningin, jonka olemme jottifamilyn kanssa yhdessä saaneet luotua, se on aitoa ja vie meitä eteenpäin. Kun töissä on kivaa, porukka mukavaa, esimiehet sopivan empaattisia ja osaaminen huomioidaan vastuunantamisena, niin kyllähän se näkyy tekemisessä ja positiivinen kierre vain jatkaa kasvuaan.
Olemme kehittäneet myös prosessejamme ja lanseeranneet uusia palveluita. Katsomme tulevaisuuteen optimistisella, mutta sopivan paranoidilla tavalla ja pyrimme kehittymään ja kehittämään toimintojamme ajan hengen mukaisesti.
Tällä hetkellä jottifamilyssä on kymmeniä vakityöntekijöitä ja tuleva vuosi näyttää hyvältä projektien suhteen. Uutta työntekijäporukkaa tullaan rekrytoimaan taas kymmeniä jopa satoja lisää tämän hetken porukan päälle ja myös vakkarit tarvitsevat lomittajia. Metalliteollisuuteen tullaan hakemaan todella paljon tekijöitä, niin ammatti- kuin aputöihinkin. Rakennuspuolelle tullaan tarvitsemaan perusosaajien lisäksi myös viherrakentamisen ammattilaisia ja kuljetuspuolella rekka- ja trukkikuskeja.
Jotti on mukana myös huikeassa pilottiprojektissa, josta tullaan kertomaan myöhemmin lisää, nyt ei ole vielä oikea aika huudella siitä ;)
Kuvassa paluumuuttaja Jaakko, joka tuli takaisin jottiperheeseen käytyään muutaman vuoden hommissa eri paikkakunnalla. Onneksemme Jaakko halusi tulla takaisin meille ja kertoikin seuranneensa meitä somessa ja huomanneensa positiivisen kehityksemme.