Jotenkin erilaisia nämä kesät nykyään

7.7.2017
Suomen kesä on ihana, lyhyt ja vähäluminen. Tänä vuonna kesä sattui torstaille.

Mutta tosissaan, oikeasti kyllä tuntuu, että kesät vaan lyhenee ja kylmenee. Nyt eletään kuitenkin jo heinäkuuta ja näyttää jo paremmalta, kylmä kesäkuu on kärsitty ja just nyt tällä hetkellä aurinko paistaa ja lämmintäkin on.

Heinäkuu, tuo mystinen kuukausi, koko maa hiljenee, kaikki ovat lomalla.

Ei oikeasti kuitenkaan lähellekään kaikki.

Monet yritykset ja yrittäjät painavat täysillä töitä myös heinäkuussa, niitäkin töitä on hurjasti, joita ei voi laittaa kesätauolle. Tuohon osaan kansakunnastamme myös meidän on iskettävä ja apuamme tarjottava. Heinäkuu on joka tapauksessa näin markkinoijan ja uusasiakashankkijan silmin todella haastava kuukausi, mutta töitä pitää vaan tehdä kovasti ja uskoa tuotteeseensa.

Me ollaan Jot-Rentillä totuttu viettämään kesäkuukaudet isolla porukalla terästehtaamme vuosihuolloissa töissä, mutta siinäkin mielessä tämä kesä on erilainen, kun isot vuosihuollot ovat tehtaalla edelliskesän tapaan tänäkin vuonna vasta loppuvuodesta (Pistä muuten korvan taakse tuo loppuvuosi ja vuosihuollot, siellä tarvitaan paljon porukkaa sitten).

Mutta onhan tämä ollut monella osa-alueella haastava alkukesä, silti olen yllättynyt positiivisesti. Aurinko on paistanut jo monena päivänä ja mikä parasta, olemme saaneet jo kolme uutta asiakasyritystä tähän kesän alkuun! Verkostoituminen ja markkinointi eivät ole menneet siis hukkaan!

Jot-Rent on aina valmiina auttamaan ja tästä onkin hieno esimerkki tämän kesän ensimmäinen uusi asiakkaamme; asiakas soitti ja tilasi työvoimaa, reagoimme välittömästi ja työntekijämme oli kohteessa puoli tuntia soiton jälkeen.

Toinen uusi asiakkaamme kiitteli myös nopeasta palvelusta; heillä oli tullut muutoksia omissa töissään ja he tarvitsivat lisää työvoimaa nopeasti. He löysivät meiltä tarvitsemansa laadukkaan työntekijän ja työntekijä aloitti työt sovitusti tämän viikon alussa.

Samantapainen tarina on myös kolmannen uuden asiakasyrityksemme kohdalla; työpäällikkö soitti yhtenä aamupäivänä isosta yrityksestä, heille oli tullut yllättävä positiivinen tuotantopiikki lisätilausten vuoksi ja oli syntynyt tarve kahdelle uudelle tekijälle. Me otimme homman haltuun ja samana iltapäivänä oli meidän kaksi kaveria jo haastattelussa, myöhemmin illalla tuli soitto, että haastattelut menivät hyvin ja hommat voi aloittaa seuraavana aamuna.

On todella hienoa, kun saa olla tällainen yhdistävä tekijä, tilaajat saavat meidän kautta laadukasta työvoimaa ilman riskejä juuri silloin, kun tarve on ja juuri siksi aikaa, kun tarve on, ja mikä parasta, työntekijät pääsevät tekemään mielekästä työtä hyvien työnantajien kanssa.

Tässä kesässä on myös harvinaista se, että ensimmäistä kertaa ikinä, myös minä pääsen käymään lomalla heinäkuun aikana. Ensi viikon painan duunia vielä täysillä, mutta sitten olen kaksi viikkoa lomalla ja luotan täydellisesti siihen, että meidän konttorilla ja meidän työmailla hommat hoituvat. Meillä on huikean motivoituneet toimihenkilöt pyörittämässä meidän touhuja ja upeat innokkaat työntekijät kentällä tekemässä arvokasta työtä, joten meillä homma toimii 24/7/365 vaikka välillä joku lomaileekin.

Jari Riihijärvi

jari.riihijarvi@jot-rent.fi
044 564 6195