Rohkeasti Mukavuusalueen Ulkopuolelle

12.10.2018
Olin eilen upeassa Raahen yrittäjien ja RPKK:n järjestämässä tilaisuudessa Raahen legendaarisella kauppakoululla. Rohkeus oli päivän sana.

Pääpuhujana oli häikäisevän lahjakas raahelaislähtöinen valokuvaaja Janita Autio, joka puhui uskaltamisen tärkeydestä ja itsensä likoon laittamisesta. Jos et vielä tiedä Janitan tarinaa, niin hän on yksi valtakunnan suosituimmista valokuvaajista ja hänen uskomaton ura sai alkunsa instagramissa suorittamastaan henkilöbrändäyksestä. Puhumassa olivat myös raahelaisen supersuositun lastenvaateliike Lintukodon yrittäjä Jaana Keski-Korsu ja Raahen Osuuspankin charmikas toimitusjohtaja Ari Pohjola. Kaikki illan esiintyjät olivat rohkeita menestyneitä raahelaisia ja kaikkia kuunnellessa tuli todella hyvä fiilis ja jopa kylmiä väreitä siitä, kuinka upeita tyyppejä meillä täällä on ja miten ylpeitä me ollaan rakkaasta Raahestamme.

Vaikutuksen teki myös kauppiksen koulutuspäällikkö Tossavaisen Anssi, joka piti hämmästyttävän hienon esityksen neljännen teollisen vallankumouksen tulemisesta ja maailman muuttumisesta.

 

Viimeksi tänä aamuna puhuimme aamukahvin äärellä työnsuunnittelijoidemme kanssa rohkeudesta ja omien mukavuusalueen rajojen ylittämisestä. Keskustelun aiheesta aiheutti toisen työnsuunnittelijamme kertomus siitä, kuinka hän oli juuri eilen rekrytoinut sellaisen ujon ja aran henkilön meille töihin, jolla uskoi olevan huikea piilossa oleva potentiaali ja miten hän tiesi, että me saadaan kannustamalla ja motivoimalla tuo potentiaali esiin sieltä pikkuhiljaa.

 

Vastaavia tarinoita meillä riittäisi kokonaisen kirjan verran kerrottavaksi.

 

Hyvä esimerkki mukavuusalueen ulkopuolelle astumisesta, rohkeudesta, kannustamisesta ja potentiaalin esiin tuomisesta on ensi kuussa alkava Raahen terästehtaan vuosihuolto. Tarkoitan nimenomaan Jot-Rentin töitä tuossa kyseisessä tapahtumassa. Jot-Rentillä on suuri rooli vuosihuollossa, me pidetään siellä huolta siisteydestä ja turvallisuudesta ja teemme siellä myös paljon erittäin fyysisiä ja raskaita töitä. Jot-Rentin historian aikana meidän remppatöissä on käynyt työelämäoppia hakemassa jo yli 4000 eri ihmistä. Meillä on remontissa paljon työtehtäviä joissa saa rehkiä hikipäässä ja työn tuloksen näkee suoraan siinä hetkessä, kun esimerkiksi saa päivän aikana lapioitua monta kuutiota raskasta rautahilsettä paikasta A paikkaan B, jotta asentajat pääsevät esteettömästi korjaamaan laitteita, jotta tehdas saadaan taas normaalisti käyntiin.

 

Monet meillä lapionvarressa rehkineet nuorukaiset ovat saaneet ensimmäisen kosketuksen työelämään jotilla ja meidän empaattisen ja kannustavan työnjohtomme alaisuudessa on todella hyvä kasvaa työntekijänä. Voisin luetella todella monta ihmistä, jotka ovat meidän aputöiden avulla aloittaneet työuransa ja ovat tällä hetkellä menestyviä ammattilaisia alallaan, niin Raahessa, kuin muuallakin Suomessa. Jostain pitää lähteä liikkeelle ja kun uskallat mennä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, niin huomaat, että siellä se elämässä eteenpäin meneminen tapahtuu. Myös Janita Autio puhui juuri tästä aiheesta eilen ja kertoi tehneensä nuorempana paljon esimerkiksi siivousalan töitä, joissa laittoi itsensä likoon päivästä toiseen, nautti työstään ja sitä kautta se uusikin ura lopulta löytyi muutaman oppivuoden jälkeen.

 

Meille kun tulet esimerkiksi tulevaan remonttiin töihin, niin sulle saattaa toki käydä myös niin, että huomaat tykkääväsi liikaa jottiperheen meiningistä ja vaihtuvista mielenkiintoisista työmaista, että jäätkin osaksi yhteisöämme myös rempan jälkeen ja sitten mennäänkin porukalla eteenpäin. ;) 

http://www.jot-rent.fi/hae-toihin/)

 

Tällä hetkellä haetaan siis tuleviin aputöihin innokkaita tekijöitä, mutta myös valmiit ammattilaiset ovat kohderyhmäämme nykyään. Työllistämme jo kymmeniä ammattilaisia vaativiin tehtäviin ympäri seutukuntaa ja haku on päällä taas! Uusia huipputyyppejä etsitään!

http://www.jot-rent.fi/tyontekija/)

 

Kun olet rohkea ja tartut tilaisuuksiin, niin pääset eteenpäin ja löydät itsesi, ainakin sitä mieltä mää oon.

Jari Riihijärvi

jari.riihijarvi@jot-rent.fi
044 564 6195